Hei Sinä Ihana siellä!
Upeaa, että olet päätynyt sivuilleni, lämpimästi tervetuloa.
Minä olen Henna Eveliina, pohjois-savolainen käsityöläinen ja taiteilija.
Maailman kauneus, luonto, yhteys omaan sisimpään ja muihin ihmisiin ovat arvoja, jotka ovat tulleet minulle yhä tärkeimmiksi mitä pidempään olen elämänpolkuani tallannut. Polulleni on sattunut monenlaisia vaiheita (kuten varmasti meille kaikille), ja matka tähän pisteeseen ei ole ollut suora tai helppokaan – ja toki oppimisen, oivaltamisen ja muutoksen matkamme jatkuu elämämme päätepysäkille saakka. Olen tehnyt monenlaista työtä, opiskellut eri aloja ja hakenut paikkaani. Luovuus on kuitenkin ollut osana kaikkea tekemistäni ja Luova Voima on osa sieluni ydintä. Luonto, erityisesti Itä-Suomen järvet ja metsät ovat aina tuntuneet oikealta Kodiltani. Luovasta Voimasta ja rakkaudesta luontoon on syntynyt yritykseni, koru- ja maalaustaiteeni.
Koruissani yhdistyy luonnon herkkä ja rosoinen kauneus ja maaginen voima. Koruni tuovat käyttäjälleen itsevarmuutta ja voimauttavaa energiaa sekä palan luontoa aina mukana kannettavaksi.
Taiteeni syntyy intuitiivisesti, usein Vedic art -maalausmenetelmää hyödyntäen. Maalauksiini piirtyy luonnon, mystiikan ja henkisyyden, sekä tunteiden ja ihmisyyden teemoja. Parhaimmillaan teokseni voivat toimia sielua ravisuttavina ja sydäntä ravitsevina kuvina, jotka antavat lohtua ja nähdyksi tulemisen kokemuksen. Toisaalta ne voivat avata portin pieneen todellisuuspakoon ja näyttää maailman taianomaisemman puolen.
Olen kiitollinen saadessani tuoda lisää kauneutta, valoa ja voimaa elämääsi omalta osaltani!
Rakkaudella,
Käsityöläinen & Taiteilija
Yrittäjä