ILMAINEN TOIMITUS yli 80€ tilauksiin! | 30 vrk palautus- ja vaihto-oikeus | 100% kotimainen verkkokauppa
Herkkä ja valloittava, aito vanamon kukka kauniina korviksina.
Korpimetsiemme hämärässä piilottelee suloinen aarre: keijukaismainen vanamo kauniine vaaleanpunaisine kukkineen. Vanamo (Linnaea borrelias) on varpuvartinen kasvi, jonka parimetrinen maaverso kiemurtelee sammalmättäillä. Varresta kohoaa pareittain kasvavia, huumaavalta tuoksuvia kellomaisia kukkia. Suomessa vanamoa onkin kutsuttu myös hiirenkelloksi ja sirkkusenkelloksi. Vanamoa on käytetty myös lemmennostatukseen ja tästä juontuu kutsumanimi lemmenruoho.
Vanamo symboloi mm. kumppanuutta, omistautunutta ja pysyvää rakkautta. Skandinaavisessa mytologiassa jumalatar Freijan uskottiin luoneen vanamon hänen ja jumala Odinin rakkauden symboliksi.
Vanamon kukat kasvavat pareittain, joten ykseys ja yhteenkuuluvuus (niin romanttinen kuin muukin kumppanuus) ovat sen ydinsanomaa kukkien kielessä. Lisäksi se liitetään kuuhun ja feminiinisyyteen.
Vanamo on saanut tieteellisen nimensä, Linnaea borealis, ruotsalaisen luonnotutkija Carl von Linnén mukaan, ja onkin kerrottu, että vanamo oli tutkijan lempikukka. Sitä se on varmasti myös monille meille oman elämämme luonnontutkijoille!
Korujen kukat on poimittu ihastellen, rakkaudella ja kunnioituksella Pohjois-Savon puhtaista taikametsistä. <3
Korvisten halkaisija 25 mm. Metalliosat ja koukut allergisoimatonta Suomessa testattua ruostumatonta terästä. Valitse valikosta kullatut tai teräksen väriset metalliosat. Koukut voi vaihtaa ohuisiin 15mm tai 20 mm renkaisiin, valitse valikosta.
Mikäli haluat korullesi pahvisen rasian, valitse se lisähintaan valikosta.
Huomaathan, että jokainen kukka on yksilöllinen, joten korusi vanamo voi hiukan poiketa kuvien kukista.